Hildan juhlaviikot

Marraskuun loppupuolelta asti on koulutyö Hilda Käkikosken koulussa ollut täynnä erikoista ohjelmaa. Välillä on toki opiskeltu ihan perinteisesti, mutta kuten kohta saatte lukea, on pimeää kaamosaikaa valaistu monin eri tavoin.

Marraskuun viimeisellä viikolla käytiin koulun historian 21. presidentinvaalit. Ehdokkaita oli ennätysmäärä, 10 lasta luokilta 1-5. Ehdokkaat tukijoukkoineen tekivät hienot vaalimainosjulisteet ja vastailivat kysymyksiin vaalipaneelissa. Äänestys sujui aivan kuin oikeissa vaaleissa, kuudesluokkalaisten toimiessa vaalivirkailijoina. Presidentiksi valittiin viidesluokkalainen Pauliina Perttilä ja varapresidentiksi neljäsluokkalainen Lotta Heikkilä.

Puurojuhla Soihtulassa päätti marraskuun. Kylän väki kerääntyi ”talolle” myrskyisässä säässä. Puuro maistui, ohjelma sujui, kyllä oli taas mukavaa olla yhdessä.

Itsenäisyyspäivää juhlittiin koululla tiistaina 4.12. Presidentti ja varapresidentti kättelivät kaikki vieraat, kohotettiin Pommac-maljat, kuunneltiin puheita, laulettiin isänmaallisia lauluja ja tanssittiin kikapota ja valssia. Illalla oppilaat kerääntyivät rennommissa merkeissä koulun vanhimpien oppilaiden järjestämään diskoon, jonka tuotto käytetään leirikoulun hyväksi.

Itsenäisyyspäivän aattona päättyi syksyn mittainen muotoilukasvatuksen projekti, jossa 5.-6. luokan oppilaat saivat olla Uudenmaan muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savion kokeiluryhmänä. Kokemusten pohjalta kehitellään muotoilukasvatuksen opetussuunnitelmaa kaikille Suomen koululaisille. Oppilaiden töitä saadaan nähdä vuoden 2013 aikana järjestettävässä näyttelyssä Helsingin Design-museossa. Aiheesta saatiin nähdä materiaalia myös Uudenmaan alueuutisissa YLE kakkosella 10.12. Katso YLE Areenasta tai lue juttu!

Neljän päivän loman jälkeen palattiin kouluun jatkamaan juhlaviikkoja. Huimaa oli meno myös viikolla 50! Kuulkaas tätä:

Maanantaina Tanssiva Klovni vei meidät baletin ja klovnerian maailmaan yhden miehen tanssiesityksessä. Tero Lehtimetsä teki vaikutuksen monipuolisilla taidoillaan.  

Tiistaina hiljennyimme jouluhartauteen diakoni Kari Martikaisen kanssa. Samana päivänä saimme 90 vuotta täyttävältä Artjärven osuuspankilta lahjan koululle. Synttärisankari muisti meitä hienolla iPad – tablettitietokoneella! Keväällä 2013 kaikki oppilaat pääsevät harjoittelemaan laitteen käyttöä.

Keskiviikkona 12.12. 2012 kello 12.12 joka luokassa tehtiin jotakin erityistä, jotta erikoinen aika jäisi mieleen. Esiluokkalaiset ja 1.-2. luokka istuivat ja ihmettelivät sitä kuinka monta lukua 12 voikaan samaan hetkeen sisältyä. 3.-4. luokan oppilaat taputtivat kokonaisen minuutin ajan kello 12.12-12.13. 5.-6. luokan oppilaat ja opettaja nousivat pulpettien päälle seisomaan ja kuuntelivat Porilaisten marssin.

Torstaina saimme vieraita Italiasta. Maria, Sara ja Ludovica opettivat tanssia, lentosuukkojen lähettämistä ja ”ciaon” sanomista. Vieraat olivat ihastuksissaan ja innoissaan suomalaisesta koulusta, me heidän lämmöstään ja avoimuudestaan. Virittelemme yhteistyötä koko Porlammin koulukeskuksen voimin Italian suuntaan. Lähellä Perugian kaupunkia sijaitsee vieraittemme ”koulu” nimeltä Panta Rei. Käykää netissä katsomassa lisää. Perjantaina vieraat saivat kylän parasta espressoa San Damianon suojissa. Italialaisopettajia kummastutti kovasti suomalaislasten huono koulumotivaatio (juuri julkaistu tutkimus kertoo, että lapset Suomessa eivät viihdy koulussa). He eivät voineet käsittää mistä se johtuu. Heidän silmissään suomalainen koulu on elävä ja käytännönläheinen yhteisö, jossa opitaan monella eri tavalla. Olisiko aika muuttaa asenteita koulua ja työtä kohtaan koko kansakunnassa?

Perjantaina oli jännittävistä jännittävin päivä. Teimme vuoden 2012 ensimmäisen koko koulun retken. Aamuvarhaisella porhalsimme halki tuiskun ja tuulen kohti Pasilaa ja YLEn Studiotaloa. Saimme olla yleisönä HULAHULA – ohjelman finaalilähetyksen nauhoituksissa. Yleisön tehtävänä oli huutaa, hurrata ja taputtaa aina kun pyydettiin. Nauhoitus päättyi mahtavaan paperisilppusateeseen. Kokemus oli varmasti kaikin puolin jännä ja avartava. Kotimatkalla syötiin korvapuusteja ja juotiin pillimehua – kyllä meitä taas hemmoteltiin! Finaalilähetys tulee telkkarista lauantaina 22.12. illalla – kannattaa katsoa!

Tällaista on elämä pienessä kyläkoulussa…

Kirjoittanut Pialeena Salo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *