Syksyllä tapahtuu

Vaikka päivät lyhenevät ja illat pitenevät tapahtumia löytyy yhä Porlammilta. Syyskuun viimeisenä sunnuntaina 30.9 ei tarvitse kotona miettiä, mitä ruokaa tekee, vaan lähteä Marttojen syyslounaalle Soihtulaan klo 12. Lounaan menu kuulostaa niin herkulliselta, että paikalle kannattaa tulla vähän kauempaakin.  Herkut voikin sitten sulattaa jo heti seuraavana lauantaina 6.10 kyläyhdistyksen perinteisellä syysvaelluksella Pyhäjärven maisemissa. Lähtö torilta klo 10. Vaelluksen lopuksi paistetaan makkaraa sekä juodaan kahvit (omat eväät).

Lauantaina 13.10.2012 juhlitaan koko päivä Porlammin 50-vuotista yläkoulua ja lukiota. Päivällä koululla on erilaisia asiaan liittyviä tapahtumia. Juhla päättyy illalla Soihtulassa, missä tarjolla on ruokaa viineineen, pientä ohjelmaa sekä tanssia Buenon tahdissa. Iltajuhlan liput (30 e) myy Porlammin lipputoimisto eli Pirjo.

Jos teatteri kiinnostaa, niin kannattaa kysyä Pirjolta, löytyykö vielä lippuja Jukka Puotilan 35-juhlavuotiskiertueen näytökseen 17.10 Kuusankoskelle. Jos lippuja ei löydy tai aika ei sovi, niin onneksi meillä on Porlammin oma iloinen kyläteatteri. Soihdun iltamia vietetäänkin lauantaina 24.11. klo 19 alkaen.  Näytelmän lisäksi voi nauttia myös hyvästä ruuasta ja seurasta. Tähänkin esitykseen saa lippuja Pirjolta. Tänä vuonna tämä on kyläteatterin ainoa näytös ja erillistä iltanäytöstä ei siis järjestetä.

Marraskuussa tulee kuluneeksi 100 vuotta Hilda Käkikosken kuolemasta. Suunnitteilla on muistokäynti Hildan patsaalla 14.11. Tästä tapahtumasta lisää tietoja myöhemmin. Hildan hengessä järjestetään San Damianon osuuskunnan tiloissa kerran kuukaudessa Hilda-iltoja, joista voi lukea tarkemmin osuuskunnan omilta sivuilta.

Syksyn kääntyessä talveksi vietetään perinteistä joulun avausta Soihtulassa torstaina 29.11. Tapahtumassa on mukana kylän yhdistykset, yritykset sekä Hilda Käkikosken koulu.

Jos yhdistystoiminta ja erityisesti kyläyhdistyksen toiminta kiinnostaa, niin kyläyhdistyksen seuraavaan kokoukseen 1.11 klo 18.30 voi tulla mukaan. Kyläyhdistyksen hallitukseen tarvitaan kylän toiminnasta ja kehittämisestä kiinnostuneita ihmisiä ja kokous on hyvä tapa päästä mukaan toimintaan.

Kaikista yllämainituista tapahtumista löytyy lisätietoja Ajankohtaista-sivulta.

 

2 thoughts on “Syksyllä tapahtuu

  1. löytyiskö Pirjolta vielä 2 lippua Jukka Puotilan näytökseen?

    1. Lipuista voi kysellä suoraan Pirjolta puhelinnumerosta 044 744 7867

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *