TIEDÄ MITÄ TEET, KUN HUOMAAT PALONALUN

Parasta palojen ehkäisyä on ennakointi. Kiire aiheuttaa usein tilanteita, joista saattaa seurata uskomattomia vahinkoja. Porlammin VPK järjesti lauantaina 21.11. alkusammutuskoulutuksen, johon osallistui 19 kyläläistä ja vapaa-ajan asukasta. Kurssi oli kaikille maksuton. VPK:n hallituksen puheenjohtaja Ismo Perttilä piti hyvin perusteellisen ja…

Ns.Soihdun uusi keittiö

  Keittiöön päästiin tutustumaan sunnuntaina 15.11, kun koko syksyn uurastus oli saatu suurin piirtein valmiiksi. Uutuuttaan kiiltävä keittiö oikein kutsui ruuanvalmistukseen. Tuttavallisesti Martaksi nimetty  hopeaharmaa astianpesukone jo paikoillaan, ja kun leivinuuni vielä saadaan, on kaikki valmista. Kahvikutsu ei tavoittanut montaa kyläläistä,…
Porlammin VPK KUTSUU SINUT ALKUSAMMUTUSKOULUTUKSEEN La. 21. 11. 2015 klo 11:00 – Porlammin paloasemalle, Myrskyläntie 1, Porlammi Tulipalo ei katso aikaa tai paikkaa, mutta useimmat tulipalot ovat sammutettavissa ensimmäisen kahden minuutin aikana. On osattava toimia oikein ja ripeästi Opi käytännössä,…

Messuhulinaa 19.9.2015

Porlammilla liikkui kylillä lauantaina reilut 500 ihmistä osallistumassa Näköalapaikka-messutapahtumaan ja Porlammin Kuntosali Pamauksen avajaisiin. Messupöydän oli varannut 45 esittelijää, jotka edustivat yrittäjiä, TE-toimistoa, Posintraa, kuntia, koulutustarjontaa, seurakuntaa ja yhdistyksiä. Kansanedustaja Antti Kaikkonen avasi messut. Hän piti tilaisuutta hienona tapana jakaa…

Kuntosalin avajaiset ja Näköalapaikka-messut Porlammilla 19.9.

Tule Näköalapaikalle! Lapinjärven kunta, kehitysyhtiö Posintra ja TE-keskus järjestävät yhteistyössä paikallisten yrittäjien ja yhdistysten kanssa työllistymistä ja yrittäjyyttä tukevat messut Lapinjärven Porlammilla 19.9.2015. Messujen nimi on Näköalapaikka, koska haluamme tapahtumassa tarjota erilaisia näkökulmia työntekoon ja yrittäjyyteen sekä puhaltaa myönteistä tuulta…

Innostunutta ja iloista väkeä kyläpäivänä Porlammin torilla

Porlammin perinteistä kyläpäivää vietettiin heinäkuisena lauantaina 11.7. 2015. Sää suosi tapahtumaa, ei ollut hellettä eikä sadetta, vaan oikein mukava kesäsää. Paikalla oli arvion mukaan 150-200 henkeä. Kyläpäivää – aiemmin tunnettu nimellä toripäivä – vietettiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1984. Vain yhden…

Kirjaston ikkunat kesäkuntoon

Kolme näyteikkunallista (monia kymmeniä) vanhemhempia ja uudempia seura- lauta-ja  muita hauskoja pelejä saatiin mahtumaan kirjaston ikkunoille. Kannattaa taas suunnata kävelyretki kulkemaan Porlammin torin kautta. On hauska muistella vanhojen pelien kanssa vietettyjä hetkiä. Toripäivänä 11.7. museon pöydälle sijoitetaan vastauslaatikko, johon voit laittaa…

Avoimet kylät-kiertoajelu 6.6.2015

Porlammin kyläyhdistys päätti lähteä mukaan valtakunnalliseen kyläyhdistys-tapahtumaan järjestämällä kiertoajelun ympäri Porlammia. Torille tuli 52 iloista osallistujaa, jotka mahtuivat hyvin mukaan Elimäen Liikenteen mukavaan bussiin. Aurinkoinen kirkas sää suosi matkalaisia, ja näkemistä riitti yllin kyllin kaikille. Matkaoppaana toimi Aino Villikka, joka…

Kesä 2015

Toivotamme kaikille KYLÄLÄISILLE, KESÄASUKKAILLE ja KYLÄÄN MUUTTOA SUUNNITELEVILLE, HYVÄÄ JA RIEMULLISTA KEVÄTTÄ JA KESÄÄ! 6.6. 2015 kylä osallistuu valtakunnalliseen Avoimet Kylät -tapahtumaan järjestämällä KIERTOAJELUN. Bussi lähtee torilta klo 11.00 ja kiertää laajaa kylää, palaa torille n. klo 14.00. Ilmoittautua voi…

Kyläilta!

Tervetuloa kyläiltaan keskustelemaan Porlammin kylän ajankohtaisista asioista. HILDA KÄKIKOSKEN KOULULLA TIISTAINA 31.3 2015 klo 18.30 Paikalle on kutsuttu Lapinjärven kunnan tekninen johtaja Mauri Kivelä ja Valkon kansalaisopiston yhteyshenkilö Anita Silfvast. Kysy teknisen toimen asioista, esitä toiveita kansalisopiston kursseista. Keskustellaan kyläyhdistyksen…

Kansalaisopiston kurssit Porlammilla ensi lukuvuonna

Valkon kansalaisopisto suunnittelee ensi lukuvuoden kursseja nyt keväällä. Kurssitoivomukset pitäisi toimittaa maaliskuun alkuun mennessä kunnan yhteyshenkilölle Anita Silfvastille kunnantoimistoon (anita.silfvast@lapinjarvi.fi). Lisäksi Pia-Leena Salolle (pialeenas@gmail.com) ja Marita Paavolalle (marita.paavola@sulo.fi) voi lähettää toiveita. Porlammilla on vallinnut epätietoisuutta tilojen käytöstä harrastustoimintaan. Asiasta saadaan…

SAN DAMIANON KEVÄT

  Hilda-illat kevätkaudella 2015 San Damianon osuuskunta, Tuurintie 8, 07820 Porlammi        joka torstai 18.00 vesper, jonka jälkeen Hilda-ilta kerran kuussa klo 18.30 alkaen. 29.1. Hilda Käkikoski tietokirjailijana Alustuksena Eeva Vitikka-Annalan johdanto Hilda Käkikosken kirjalliseen päätyöhön SUOMEN HISTORIA NUORISOLLE Kevään…