Tammikuun kuva

Pessala-näyttelyt ovat ohi. Loviisan kaupunginmuseon ” Pääskynen boordissa” 6.10.13. -17.11.13. ja Porlammin kirjaston ikkunanäyttely ”Jälkimaininkeja Pessala-näyttelystä” 22.11.13.- 8.1.14. Kiitokset kaikille auttajille.

IMG_6634

Kaikki eivät varmasti ehtineet Porlammille tätä ikkunanäyttelyä katsomaan, joten laitan pari kuvaa siitä, mitä vielä uudelleen oli näytillä.

Kaikki materiaali oli myös päänäyttelyssamme Loviisassa. Sapluunoita tosin oli vaikka kuinka paljon, ja osaa niistä esiteltiin vasta tässä ikkunanäyttelyssä. Pessalan sapluunoitaNäissä kuvissa esiintyvistä pääskysistä syntyi Loviisan näyttelymme nimi. Siitä kerrotaan myös näytelyjulkaisussa, jota Porlammin kotiseutumuseo myy edelleen. Julkaisu kertoo Juho Pessalan elämäntarinaa laajalti ja valottaa sen aikaista maailmankuvaa yleisemminkin. Pessalan nuotteja

Juholta löytyi iso valikoima nuotteja, hän soitti viulua ja esiintyi sekä yksin että duona ja  säesti myös mykkäfilmejä. Nuotteja  käytettiin myös Juhon perustamassa Carmen-orkesterissa, joka oli suosittu tanssiorkesteri 30-luvulla.

Puuhevonen ja muita leluja

Ikkunanäyttely esitteli myös Juho Pessalan muita taituruuksia. Aika monessa talossa Porlammilla on Pessalan ootraamia ovia, hänen koristemaalaamiaan huonekaluja tai hänen suunnitelemiaan ja tekemiään lasten leluja.

 

Joukukuun kuva 2013

Elsa Pessalan valokuvakansiosta löytyi joulukuva. Olisiko 40-luvun lopussa otettu

Elsa Pessalan valokuvakansiosta löytyi joulukuva. Olisiko 40-luvun lopussa otettu tai 50-luvun alussa. Kuvaajastakaan ei ole tietoa.

Toinen kuva on talvikuva ja  lasinegatiivikuva. Se on Juho Pessalan ottama pojastaan Teuvosta 40-luvulla. Hyviä hiihtokelejä tällekin joululle. Sauvojen pituus sopisi tällekin hiihtokaudelle.2611

Marraskuun kuva

Pessala-näyttely on vielä auki ja siellä on paljon katsottavaa. Sunnuntai 17.11.on viimeinen aukiolopäivä, jolloin voit vielä  tutustua näyttelyymme klo 12-16 välillä.

Lennart ja Heikki Hove'nin sekä Tuomisen talot sateen jälkeen

Lennart ja Heikki Hove’nin sekä Tuomisen talot sateen jälkeen

 

Syysloskaa. Nahkuri Vannisen talo. Rva Vanninen ystävieen makalla Surenkylän huoppiin päin sillan yli.

Syysloskaa. Nahkuri Vannisen talo. Rva Vanninen (valk. hattu) ystävineen matkalla Suurenkylän huoppiin päin, sillan yli.

Jussi Pessala otti paljon kuvia jos jonkinlaisista tilanteista. Esittelemmekin pari hienoa otosta sateisesta Porlammista

Lokakuun kuva

PESSALA-näyttely on avattu. Pari kuvaa sieltä!

Ns Trollebon metsä- ja huonekulisseja sekä Ns. Soihdun kaakeliuuni-kulissi

Ns. Trollebon metsä- ja huonekulisseja sekä Ns. Soihdun kaakeliuuni-kulissi Loviisan kaupunginmuseon yläkerroksessa

Juho Pessalan ootraama ovi ja valokuvia Loviisan kaupunin museon näyttelyssä

Porlammilaisen Juho Pessalan ootraama ovi ja valokuvia Loviisan kaupunin museon näyttelyssä

Näyttely on auki 1.10-17.11.2013

TI-PE & SU klo 12-16,

Puistokatu 2, 07900 Loviisa

Syyskuun kuva

Pessala-näyttelymme Loviisan kaupungin museossa lähestyy, tässä tiedot:

LOVIISAN KAUPUNGIN MUSEO
Puistokatu 2, 07900 Loviisa
puh. 019-555 359, 044 450 5009, 0440-555 357
Avoinna 6.10. -17.11.2013
ti – pe & su 12 – 16
vapaa pääsy
Pääskynen boordissa – Koristemaalari ja valokuvaaja Juho Pessala (1893-1955)

Jos haluat tietää, mitä pääskynen boordissa tarkoittaa, tule katsomaan näyttelyämme.

Yksityiskohta Pessalan maalaamasta Maakansan  seuratalon taustakankaasta

Yksityiskohta Pessalan maalaamasta Maakansan seuratalon taustakankaasta

taustakagas on yksityiskohtineen loistavasti tehty

taustakagas on yksityiskohtineen loistavasti tehty

Elokuun kuva

Koulumuseo on sulkeutunut tältä kesältä, paitsi jos haluat oman esittelyn, se voidaan järjestää, kun soitat museon numeroihin.

Hilda Käkikoski-näyttely siirtyy Lapinjärven kirjastoon tuota pikaa.

Elokuun kuviksi laitetaan muistoksi pari kuvaa koulumuseon Hilda-näyttelystä

Maakuntajuhla juliste 1940 ja tiedote Hildan muistotilaisuudesta 1912

Maakuntajuhla juliste 1940 ja tiedote Hildan muistotilaisuudesta 1912

Kuvia näyttelystä ja Hildan käsialanäytteitä

Kuvia näyttelystä ja Hildan käsialanäytteitä

Heinäkuun kuva

Ns.Soihdun maakuntajuhlilla vihittiin käyttöön seuran uusi lippu

Ns.Soihdun maakuntajuhlilla vihittiin käyttöön seuran uusi lippu

Heinäkuun kuviksi valittiin kuvia, jotka vasta viime kesänä löydettiin museolle lahjoitetusta kirjekuoresta, jonka päällä luki: Tarmo Hovenin negatiiveja, luultavasti Lapualta. Joukossa oli myös kuvia vuoden 1940 maakuntajuhlista. Ylemmässä kuvassa lippua juuri naulataan Soihtulan portailla. Olisiko puhujapöntössä Elli Marttila, seuran puheenjohtaja. Lipun suunnitteli Juho Pessala ja ompeli Iida Venttola.

Soihtulan eteen oli rakannettu juhlakatos, jossa kuoro lauloi

Soihtulan eteen oli rakannettu juhlakatos, jossa kuoro lauloi

Soihtulan talon seinustan juhlakatoksen yläosaan oli muotoiltu soihtu, joka esiintyi uudessa lipussakin, vaikkakin erilaisena. Lippuun oli kuvattu myös soihtua pitelevä käsi. Alemman kuvan etualalla olevat valkopukuiset tytöt, joita oli kaikkiaan kymmenkunta, seurasivat uutta lippua juhlakulkueessa, kun marssittin paljastamaan Hilda Käkikosken patsas vanhan koulun viereen.

Lisää  näitä Tarmo Hovenin maakuntajuhlakuvia näytetään 6.7. kyläpäivänä kirjastossa.

Kesäkuun kuva

Keitä on kuvassa ja mistä juhlista on kysymys?

Keitä on kuvassa ja mistä juhlista on kysymys?

Kevään valmistujaisten kunniaksi museomme kuva-arkistosta löytyi herkullinen kuva henkilöistä kahvipöydän ääressä. Postikorttikokoisen kuvan takana on merkintä 18.2.1914, eli kuva on melkein sadan vuoden takaa. Kuvan henkilöistä ei ole tietoa. Kuvan on lahjoittanut museolle Iines Pessala, ja on syytä olettaa, että kuvaaja on Juho Pessala.

Toukokuun kuva

Toukokuun kuviksi museon valokuvakokoelmasta on valittu värivalokuvia 1950–60-luvun vaihteesta Sirénin talomuseosta (Käkikoskentie 151). Kuvat ovat skannattu haalistuneista paperikuvista, eikä värejä ole korjattu.

Kivimuuri oli vielä kokonaan näkyvissä 60-luvulla

Kivimuuri oli vielä kokonaan näkyvissä 60-luvulla

Tänä kesänä Sirénin talomuseota voi käydä katsomassa kesäkuussa ja elokuussa klo 12–13 välillä, mutta opas tavataan ensin makasiinilla ja vasta viimeiseksi kierroksen lopussa pääsee Sirénin talomuseoon.

aittoja varjostaneista puista ei ole kantojakaan jäljellä

aittoja varjostaneista puista ei ole kantojakaan jäljellä

Heinäkuussa pidämme erikseen auki Sirénin talomuseota klo 13–14. Olemme lisänneet talomuseon esineistöä, joten siellä on kaikille ennennäkemätöntä aineistoa. Olemme myös kunnostaneet Sirénin pihapiiriä lisäämällä sinne vanhoja perennakasveja ja poistaneet villiintyneitä kirsikkapuita ja vanhoja ränsistyneitä sireenipensaita.

palokunta kuulemma poltti harjoitustyönään viimeiset ränsistyneet ulkorakennukset 60-luvulla

palokunta kuulemma poltti harjoitustyönään viimeiset ränsistyneet ulkorakennukset 60-luvulla.

Huhtikuun kuva

Soihtula n.1910

Soihtula n.1910

Huhtikuun kuviksi valitsimme kuvia Porlammin nuorisoseuran talosta Soihtulasta.  Museomme kokoelmissa on erinäinen määrä Soihtula-kuvia, joista nyt esittelemme neljä kpl eri vuosikymmeniltä.

Mänty on juuri istutettu

Mänty on juuri istutettu

 

Soihtula ennen lisäosan tekemistä 1930-luvulla

Soihtula ennen lisäosan tekemistä 1930-luvulla

Soihtula lisäosan valmiistumisen  vuonna 1939 jälkeen

Soihtula lisäosan valmistumisen jälkeeen vuonna 1939.