KYLÄILLAN SATOA

Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa  hyväksyttiin vuoden 2015 tilinpäätös ja toimintakertomus, esiteltiin vuoden 2016 talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä valittiin uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Toimintasuunnitelma 2016 on julkaistu omalla sivullaan.

Hallituksen kokoonpanossa ei tapahtunut muutoksia. Puheenjohtajana jatkaa Tuomas Villikka. Muut hallituksen jäsenet ovat Niina Salonen, Aino Villikka, Mika Sistola, Jaakko Vähämartti, Pirkko Siltala, Inka Hell, Jaana Hyvärinen, Taija Walli-Turpeinen, Pirjo Hannula, Pia-Leena Salo, Mervi Vuorinen ja Marita Paavola.

Kokouksen yhteydessä keskusteltiin kylän palveluista, mm. uimahallista ja terveyspalveluista. Päätettiin järjestää syksymmällä kyläilta, jonne kutsutaan kunnan edustajat vastaamaan kyläläisten kysymyksiin. Kyläyhdistykselle voi lähettää viestejä kyläkaupalle asetettavan aloitelaatikon kautta tai sähköpostilla ilmoitukset@porlammi.fi.

Taitotalossa on aloittanut Taitopaikka, joka on lapinjärveläisille työnhakijoille suunnattu tekemisen ja rekrytoinnin keskus, jossa toiminta perustuu jokaisen henkilökohtaisille tarpeille. Taitopaikan toimintaa olivat kyläillassa esittelemässä isäntä Kai Nurminen, Kirsi Kippola ja etsivä nuorisotyöntekijä Joonas Honkimaa. Yhteyden Taitopaikkaan saa mm. puh. 044 7208693 tai taitopaikka@lapinjarvi.fi. 13043305_1302757809740313_4376212835173917818_n

Juhani Nenonen Suomen Kylätoiminta ry:n Kyläapu-hankkeesta kertoi mahdollisuudesta palkata kylälle kyläavustaja. Asiasta lisää tietoa löytyy osoitteesta www.kylatoiminta.fi. Kyläapu-hankkeen avulla voitaisiin työllistää työtön henkilö vuoden ajaksi. Kyläavustaja 13006625_1302757896406971_7003690511610183952_nolisi kyläläisten käytettävissä pientä tuntiveloitusta vastaan. Sopivia työtehtäviä olisivat esim. kotitalouteen, puutarhanhoitoon, tietotekniikkaan, lämmitykseen yms. liittyvät tehtävät. Hallitus vie asiaa eteenpäin.

Kyläillan päätteeksi Mikko Salonen kertoi kuntosali Pamauksen toiminnasta, että aktiivisia käyttäjiä on riittänyt myös syksyn alkuinnostuksen jälkeen siten, että toimintaa pystytään edelleen kehittämään. Ryhmäliikuntaan kaivataan lisää osanottajia.

12993528_1302757986406962_4754709126709741235_n 1482758_1302757919740302_8596498855034586651_n 13000227_1302758013073626_2960392063849610254_n

Kylän uusin yrittäjä koulutettu hieroja Saana Rutila esittäytyi ja Inka Hell kertoi kunnan ihmislähtöisen vanhustyön työpajan tuloksista.

 

 

 

Kuvat Pirkko Siltala

2 thoughts on “KYLÄILLAN SATOA”

  1. Kiitos, Marita, että laitoit niin nopeasti näkyviin raportin kokouksesta. Oli kiva lukea!

Kommentointi on suljettu.